sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Vetonivelen vaihto

Saatiin tosiaan Arsin kanssa tehtäväks selvittää mikä transportterissa mättää. Lähdimme etsimään vikaa, koska moottorijarrutuksessa oikealla puolella oli havaittu täristystä. Nostettiin auto ylös ja lähdimme tutkimaan onko välyksiä missään. Oikean puoleisen vetarin ulompi nivel todettiin väljäksi. Laskettiin autoo ja lähettiin purkamaan. Eli rengas eka pois, sitten alatukivarren ja vetonivelen ulkopäästä mutteri. Vetari lähti vain vetämällä ja vähän vääntämällä pois.



Kuvassa suojakumin kiinnikkeet on otettu jo pois ja kumi irroitettu nivelestä.

Sitten irroitettiin vetonivel. Pitää muistaa käyttää pehmeetä vasaraa, jolla kanssa osuu tarkasti vetoniveleen sen vahingoittumatta.


















Kuvassa näkyvään punaseen palluraan pitäisi lyödä vasaralla.

Kun vanha nivel oli irti, putsasimme vähän, käytimme sitten uuteen niveleen 3 pussia vaseliinia ja laitettiin uusi nivel ja suojakumi kiinni. Nivelen kanssa oli vähän vääntämistä, mutta vähän apukeinoja käyttäen kukistimme lukitussokan ja uusi nivel oli kiinni. Kaikki meni hyvin kunnes piti pistää vetari kiinni ja liikaa raakaa voimaa käyttäen tuli pieni reikä sisempään päähän josta sitten tuli vaseliinia pihalle. Se kohta sitten hiottiin hiomapaperilla puhtaaks ja sulatettiin koritinaa polttoleikkaus välineillä paikaksi. Vielä lopuksi hioimme paikkaa nätimmäksi hiomapaperia ja viilaa käyttäen. Sitten pistettiinkin vetari takaisin transportteriin kiinni. Alatukivarsi kiinnitettiin ensin ja sitten vetarin kiinnitysmutteri. Mutteri piti ensiksi kiristää 200 momenttiin, sitten aukaista puolikierrosta ja sitten taas 200 momenttiin. Vielä lopuksi kiinnitimme renkaan ja pohjapanssarin, jonka jälkeen opettajat koeajoivat sen ja totesivat vian korjaantuneen.



Vetari työn jälkeen taas hyvänä paikoillaan.

Nelipyöräsuuntaus

Nelipyöräsuuntauksen tapahtuminen

Auto ajettaan nelipyöräsuuntaus nosturille kääntölevyjen päälle. Ensimmäiseksi tarkastetaan rengaspaineet, koska väärät rengaspaineet vaikuttavat tuloksiin. Seuraavaksi asetetaan peilit vanteiden ulkoreunoille, tietenkin pitää yrittää laittaa ne vahingoittamatta vanteen maalipintaa. Sitten avataan koneelta ohjelma millä nelipyöräsuuntaus tehdään. Sieltä sitten vain täytellään kaikki tarvittavat tiedot. Sitten säädetään peilit oikealle korkeudelle ja kalibroidaan peilit liikuttaen autoa työntäen taakse ja eteenpäin. Kun tuossa on onnistunut niin irrotetaan kääntölevyjen lukitustapit ja asetetaan jarrupolkimen lukitsin. Seuraavaksi käännellään rattia, jotta saadaan tuloksia ja asetetaan ratin lukituspidike. Nyt pitäisi olla tarvittavat arvot, eli aurauskulma, caster ja camber arvot tiedossa. Autodatasta olisi hyvä katsoa, mitä pystyy säätämään, ellei itse osaa erottaa auton alta.

Camber kulma

On auton pyöräntuennassa renkaan pystysuoran akselin ja auton pystysuoran akselin välinen kulma. On positiivista ja negatiivista kulmaa. Kun renkaan yläreuna on kauempana eli ulompana auton korista, niin camber kulma on positiivinen. Negatiivinen taas, kun renkaan alareuna on kauempana auton korista. Negatiivinen kulma parantaa pitoa mutkissa. 



Caster kulma

Caster kulma on iskunvaimentimen kulma verrattuna pyörän pystyakseliin. Negatiivisessa kulmassa iskari on lähempänä nokkaa ja positiivisessa iskari on kohdistettu taaksepäin. 



Aurauskulma

Ajoneuvon ohjaavien pyörien kulmaa suhteessa toisiinsa ajoneuvon kulkusuuntaan nähden. Kun aurauskulma on positiivinen, sanotaan tätä tilannetta haritukseksi. Aurauskulmaa säädetään raidetangonpäistä.

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Citroen Berlingo

Tiistaina Arsin kanssa oli projektina citroen berlingo. Aluksi piti vain kiinnittää etulokasuoja, koska ranskalaiset vaihto-oppilaat olivat todennäköisesti unohtaneet kiinnittää ne. Lokasuojien kiinnitys klipsut olivat hukkuneet, joten kävimme hakemassa vain uudet ja laitoimme kiinni. 

Seuraavaksi piti kiristää apulaitehihnaa. Löysensimme ensimmäiseksi kiristintä ja otimme hihnan pois. Emme saaneet hihnaa takaisin paikalleen, joten opettajan avustuksella mietimme onko kaikki nyt ihan oikein. Katsoimme autodatasta miten sen pitäisi mennä ja saimme hihnan paikalleen. Hihna oli siis edellisten tekijöiden toimesta pistetty väärin. Kiristimme vielä hihnan kunnolla kiristysrullasta.

Sitten piti vielä maski tukkia vaahtomuovilla ja kiinnittää nippusiteillä. Diesel moottori tuottaa niin vähän hukkaenergiaa, joten aukko oli tukittava tämän hukkaenergian hyödyntämiseksi esimerkiksi sisätilojen lämmitykseen. Alunperin piti vain lokasuojat kiinnittää, mutta hommat kasaantu siitä autosta ja unohdimme ottaa kuvia.

maanantai 13. tammikuuta 2014

Ensimmäinen blogaus!

Heipä vain!

Tämä tosiaan on ensimmäinen kertani, kun kirjoitan mitään blogia. Siirryin joululoman jälkeen Asentajakilta- luokalle. Ensimmäiset kaksi jaksoa ennen joululomaa, olin pienkone ryhmässä, mutta kun piti valita mille alalle haluan autopuolella, valitsin autonasentajan.

Olen 16 vuotias poika Juupajoelta ja opiskelen Tampereella ajokinkujan toimipisteessä.

Tämän blogin sisältö tulee vaikuttamaan loppuarviointiin, joten tulen täyttämään tätä aktiivisesti melkein jokaisesta työstä, mitä teen.

Muistathan liittyä seuraamaan sivuani, jos haluat heti uusimmista blogauksistani päivityksen :)