Työn kulku
Työ kulki
hyvin. Ihan ensimmäiseksi otettiin porattava pala ja siihen merkitsimme
keskipisteen pistepuikolla. Sitten pala pistettiin oikein kiinni
pylväsporakoneeseen. Terän etsiminenkin tapahtui tässä vaiheessa. Tämän jälkeen
kone keskitettiin oikein, että poraus tapahtuu juuri keskityksen kohdalle.
Pöytä pitää muistaa lukita, ettei pääse liikkumaan. Sitten laskimme poran
pyörintänopeuden. Kun pyörintä nopeus oli tiedossa, muutettiin vaihteiston
välityksiä pylväsporakoneen kuvan mukaan. Sitten poraus aloitettiin. Se hoitui
nopeasti. Porauksen jälkeen tehtiin palaan kierteet. Sitten tehtiin toinenkin
pala samoilla menetelmillä. Kolmaskin pala tehtiin mutta erikokoisella poralla.
Tämän jälkeen haimme oikean kokoisen pultin. Ruuvilukitetta pistettiin yhteen
palaan ja muihin ei mitään. Sitten tutkittiin vähän että kuinka isolla
momentilla ruuvilukitettu pultti lähtee ja missä momentissa kierteet menee
sököksi kun kiristää. Kun kierteet oli hajotettu, niin tehtiin uudet kierteet. Lopuksi
pistettiin kaikki työkalut paikalleen ja työpiste tip top kuntoon.
Porausnopeuden
laskenta
n= poran pyörintänopeus
v= lastuamisnopeus m/min
d= porattavan reiän halkaisija mm
seuraavasta kaavasta siis sijoiteltiin
n= (1000*v) / (π*d)
n= (1000*35) / (π*6.8mm)
n= 35000 / 21,35
n= 1639,344
Työturvallisuus
Laseja tulee muistaa käyttää poratessa. Maskikaan ei ole
huono valinta. Porattavasta palasta meinaan lentää lastuja. Sormet kannattaa
pitää poissa porasta. Laitteiden ohjeisiin tulisi tutustua ennen käyttöä, ettei
tee mitään väärää vaikka virheistä oppiikin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti