maanantai 10. maaliskuuta 2014

Hitsaus

Työn kulku
Ihan ensimmäiseksi otin suojavarusteet eli essun ja hanskat.
Sitten otin palat joita alan hitsaamaan oikeasta laatikosta.
Seuraavaksi menin tutustumaan hitsauspisteeseen.
Sitten aloitin hitsaamaan pienistä paloista kuutiota. Ensimmäinen kuutio ei mennyt hyvin, koska suojakaasu oli päässyt loppumaan. Ei se kyllä muutenkaan hyvin mennyt. Toinen kuutio menikin sitten paremmin. Seuraavana päivänä Arsin kanssa menimme vielä harjoittelemaan hitsausta ja hitsasimme taideteoksen. Se piti olla lammas, mutta näyttää parrakkaalta jänikseltä.

Hitsauksien jälkeen suljimme hitsauskoneen ja suojakaasun. Myös suojavarusteet vietiin takaisin ja siistimme hitsauspisteen.
Huolto
Kaasuhitsauslaitteisto voidaan ainakin huoltaa avaamalla siinä päällä oleva pelti ja sitten pääsee käsiksi mm. siihen lankaan jota syötetään.
Hitsaus suuttimia voidaan huoltaa ottamalla siitä päästä se suoja pois ja voitelemalla sen sisällys sprayllä. Myös edelliset liat kannattaa raaputtaa pois. Ja langan syöttö kannattaa tarkistaa että tulee kunnolla eikä pätki.

Mig/Mag
MIG- ja MAG-hitsaukset ovat kaksi hitsausmenetelmää, jotka synnyttävät valokaaren elektrodin ja perusmetallin välille. Valokaarta ympäröi suojakaasu. Lisäksi molemmissa menetelmissä elektrodi on halkaisijaltaan pieni lisäainelanka, jota langansyöttölaitteisto syöttää automaattisesti.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti